maanantai 14. elokuuta 2017

MUUALLA MAAILMASSA USKOTAAN YHTEISÖMEDIAAN Suomessa ei edes yhteisöradiolupia

Brasilialainen toimittaja Carlos Castillo johtaa media-alan kehitystä analysoivaa Observatorio da Imprensa -sivustoa. Hän uskoo paikallislehtien ja yhteisömedian merkityksen lisääntymiseen.Internet on niin täynnä tekstejä ja kuvia, että yleisö alkaa menettää kiinnostuksensa, mikä vähentää ilmoitustuloja. Castillon mukaan netin merkitys ansaintatapana vähenee, ja se muuttuu tulevaisuudessa yksilön ja yhteisön välisen vuorovaikutuksen välineeksi.

Brasilia tunnustaa ja tukee yhteisömediaa. YK:n tiede- ja kulttuurijärjestö Unescon mukaan on kuitenkin tarvetta parantaa tulevien toimittajien koulutusta erityisesti yhteismediassa, jotta ihmisoikeusasioita pystytään käsittelemään kattavasti.

Suomessa on keskusteltu yhteisöradioluvista monta vuotta ja kaikki muut alan toimijat paitsi liikenne- ja viestintäministeriö kannattavat yhteisöradiolupia. Kaupallisten radioiden ja julkisen palvelun sekä yhteisöradion edustajat haluaisivat alalle selvyyttä eri lupien myötä. Nykyisin yhteisöradiot joutuvat toimimaa kaupallisilla tai rajoitetuilla määräaikaisilla luvilla.

Suomen LVM vain jatkaa jupinaansa media kilpailukyvystä ja digitalisaatiosta. Euroopan unionin kehotus monipuolistaa mediamaisemaa yhteisömedialla kaikuu ministeriössä kuuroille korville. Kansalaisten viestinnälliset oikeudet ovat ministeriön media-asiantuntijoille aivan tuntematon asia.



Lähteitä:


Paikallisuus nousee Brasilian mediassa
IPS-Journalistiliitto 8.08.2017


Media Development in Brazil

sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Yhdysvaltalainen mediasäätiö tukee Afrikan yhteisömediaa

Mediabisnesmies ja New Yorkin entinen pormestari Michael R. Bloomberg perusti vuonna 2014 Bloomberg Media Initiative African, Bloombergin Afrikan media-aloitteen. Rahaston tavoitteena on tarjota koulutusta talousjournalismin edistämiseksi, liiketoimintajournalismin ja taloudellisen tiedon edistämiseksi Afrikassa. Tällä pyritään parantamaan avoimuutta, hyvää hallintoa, investointeja ja taloudellista kasvua.

Bloombergin säätiö perusti myöhemmin yhdessä Fordin säätiön (Ford Foundation) kanssa yhteisömediarahaston, Community Media Fundin, CMF:n edistämään kansalaisten pääsyä olennaiseen tietoon. Tavoitteena on tukea taloudellista ja inhimillistä kehitystä paikallisesti, alueellisesti ja kansallisesti sekä yhteisömediaa ja yhteisöjournalismia.

CMF tukee Kenian,Nigerian ja Etelä-Afrikan yhteisömediaa. Välittäjänä toimii Hivos-järjestön Itä-Afrikan toimisto. Säätiö rahoittaa tänä vuonna hankkeita, joilla edistetään avoimuutta ja hyvää hallintoa ja vähemmän onnekkaiden tai marginalisoituneiden yhteisöjen taloudellista lukutaitoa. Rahoitettavat projekti antavat eväitä ns. kansalaisreporttereille, jotka luovat uudenlaista kansalaisjournalismia. Lisäksi säätiö tukee uusien mediasisältöjen ja datan, kuten terveys- ja koulutustietojen, saattamista julkiseen käyttöön.

Bloomberg on suuri taloustietotoimisto, jonka perustajan, Michael Bloombergin säätiö siis tukee yhteisömediaa ja kansalaisjournalismia Afrikassa. Suomessa valtamedia, Yleisradiota myöden, on suhtautunut äärimmäisen kielteisesti yhteisömediaan, jonka se katsoo vaarantavan ”vakavasti otettavan” ja ”ammattimaisen” journalismin. Samaan aikaan yhteisömediaa inhoavat ammattitoimittajat hikoilevat sosiaalisen median villien huhujen ja netin valemedioiden kanssa. Heidän näyttää olevan todella vaikeaa ymmärtää, että toimitettu ei-kaupallinen yhteisömedia, jossa kansalaisia koulutetaan kriittisen journalismiin ja journalististen ohjeiden noudattamiseen, on nimenomaan heidän kumppaninsa ja kannustajansa parempaan journalismiin. Mutta ongelma taitaakin olla se, ettei parempaa ja monipuolisempaan journalismia haluta.


Yleisradio on ollut mukana Mogadishun television kehittämishankkeessa, jonka tavoitteena ei ole yhteisömedia vaan yleisradiotyyppinen toiminta. Ulkoasianministeriö on ymmärtänyt yhteisömedian merkityksen demokratian ja kehityksen edistäjänä. Liikenne- ja viestintäministeriössä ei edes ymmärretä, mitä on viestintä tai viestintäpolitiikka, koska kaikki on oligarkki- ja kaveribisnestä ja teknologiaa. Liikemiehet näyttävät ymmärtävän paremmin, mikä merkitys yhteisömedialla ja kansalaisjournalismilla on demokratian ja kehityksen edistämisessä sekä välillisesti liiketoimintamahdollisuuksien parantumisessa.


ps. Suomi on ainoa Pohjoismaa, joka ei ole laillistanut ei-kaupallista yhteisömediaa. Suomessa ei ole mahdollista hakea edes yhteisöradiolupia, vaikka siitä vallitsi jo muutama vuosi sitten yksimielisyys kaupallisten toimijoiden, Yleisradion ja kaupallisten lupien voimin vaivoin toimivien yhteisöradioiden kesken.


Lähteitä:

Call for Proposals: Community Media Fund 2017




Michael R. Bloomberg Launches Bloomberg Media Initiative Africa. Lehdistötiedote.


MICHAEL R. BLOOMBERG LAUNCHES BLOOMBERG MEDIA INITIATIVE AFRICA
Bloomberg announces $10 million commitment to support pan-African business and financial journalism and advance transparency, accountability and governance on the continent .February 3,
2014. 



sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Suomi, sananvapaus ja yhteisömedia




Kuten tunnettua Suomen liikenne- ja viestintäministeriön mukaan viestintä on vain teknologiaa ja liiketoimintaa. Viimeksi asia vahvistettiin kaikkien alojen asiantuntijan, ex-pääministeri Esko Aho (kesk.) ministeriölle laatimassa digiliikenne & viestintä -raportissa jossa telekommunikaatio merkitsee viestintää ja henkilöautoilu liikennettä.








Muualla maailmassa, Pohjoismaissa ja kansainvälisissä järjestöissä, kuten Unescossa, Euroopan neuvostossa ja Euroopan unionissa arvostetaan ei-kaupallista kansalaismediaa monimuotoisuuden, moniarvoisuuden ja sananvapauden edistäjänä. Siksi yhteisömediaa halutaan tukea sekä kehittyvissä maissa että länsimaissa.

Euroopan parlamentti on päätöslauselmassaan ”Kansalaismedia Euroopassa” (2008/2011(INI)) tukenut viestinnän monimuotoisuuden kehittämistä. Päätöslauselmassa todetaan, ”että markkinoihin ja teknologiaan liittyvä kehitys voi sääntelemättömänä johtaa kaupallisten tiedotusvälineiden alalla vaarallisiin keskittymiin ja vaarantaa moniarvoisuuden, demokratian ja kulttuurisen monimuotoisuuden”. Parlamentti ”pyytää komissiota ja jäsenvaltioita takaamaan tiedotusvälineiden moniarvoisuuden ja varmistamaan, että tiedotusvälineet säilyvät kaikissa jäsenmaissa vapaina ja monimuotoisina”.

Euroopan parlamentti huomauttaa, että kansalaismedian pitää olla laadukasta voidakseen hyödyntää mahdollisuutensa ja korostaa, että ilman asianmukaista rahoitusta hyvä laatu ei ole mahdollinen; huomauttaa, että kansalaismedian taloudelliset varat vaihtelevat paljon mutta ovat yleensä melko niukat ja myöntää, että lisärahoitus ja digitaaliset mukautukset voisivat antaa kansalaismedialle mahdollisuuden laajentaa informaatioprofiiliaan ja tarjota uusia, elintärkeitä palveluja, jotka tuovat lisäarvoa nykyisiin analogisiin tuotteisiin;

Parlamentti huomauttaa, että sektorilta puuttuu tarvittava tuki, jotta se voisi tehdä erityisponnisteluja edustuksensa parantamiseksi ja ollakseen yhteydessä Euroopan unioniin ja kansallisiin päättäjiin.

Parlamentti kannustaa jäsenvaltioita tunnustamaan oikeudellisesti kansalaismedian erillisenä ryhmänä kaupallisten ja julkisten tiedotusvälineiden rinnalla siellä, missä tämä tunnus yhä puuttuu.

Parlamentti pyytää jäsenvaltioilta aktiivisempaa tukea kansalaismedialle tiedotusvälineiden moniarvoisuuden varmistamiseksi.”

Suomessa ei etene edes yhteisöradioiden laillistaminen, vaikka EU on kehottanut jäsenmaitaan tunnustamaan yhteisömedian ja mahdollisuuksien mukaan tukemaan alaa. Asiaa on kyllä liikenne- ja viestintäministeriössä pohdittu ja ilmeisesti huonoksi ideaksi havaittu. Viestintäyhteisöjen toimintatuki, jota oli pääasiassa jaettu sosiaalialan suurille järjestöille ja pikkusummia joillekin yhteisömedioille – lakkautettiin kokonaan vuonna 2015. Ministeriön hallussa on englanninkielinen asiakirja, jossa on esitelty kuuden valtion – mm. Kanadan, Irlannin ja Etelä-Afrikan medialakien yhteisömedian määrittelyt. Ministeriöllä on kaikki tiedot voidakseen edistää yhteisömedian laillistamista, mutta sillä näyttää olevan aktiivinen halu estää yhteisömedian tunnustaminen Suomessa.













Ei-kaupallinen kansalaismedia, yhteisömedia, näyttää olevan suomalaisen viestintäpolitiikan ongelmatapaus. Poliitikot ja virkamiehet haluavat mieluummin kansalaisten synnyttävän villejä valemedioita ja vihasivustoja kuin tekevät journalistin ohjeisiin pohjautuvaa kriittistä kansalaisjournalismia. Niin paljon johtavat poliitikot, virkamiehet ja valtamedian mahtimiehet ja -naisen pelkäävät oikeaa ruohonjuuritason riippumatonta journalismia, että media-ala vaietaan kuoliaaksi ja estetään sen toimintaedellytykset.

Yhteisömedian laillistaminen lainsäädännössä on olennaista alan tunnettavuuden kannalta, ja siksi että tuolloin voidaan ratkaista alan erityisongelmat, kuten rahoitus esimerkiksi jatkuvan rahankeräysluvan, yhteisörahoituksen tai tilaajamaksujen avulla. Samalla voidaan mainososuus rajoittaa ja tunnustaa yhteisömedia kansalaistoiminnaksi, jota julkinen valta voi tukea. Tällä hetkellä, kun yhteisöradiot toimivat joko tilapäisten radiolupien tai kaupallisten lupien turvin, niitä pidetään vain epäonnistuneina kaupallisina paikallisradioina, vaikka yhteisömedia on oma medialajinsa kaupallisen median ja julkisen palvelu välillä.

Kun yhteisömediaa tunnusteta, se pysyy suurelle yleisölle tuntemattomana, jolloin alan kehittäminen on vaikeaa. Yhdysvalloissakin, jossa yhteisömedia on yleistä ja saa toimintavaransa pääasiassa kansalaisten lahjoituksista, ei-kaupallinen kansalaismedia on laillistettu ja sitä voidaan tukea julkisin varoin. Suomessa on mahdotonta edes pyrkiä luomaan Yhdysvaltain tapaista kansalaisten varoin tuettu yhteisömediaa, koska lainsäädäntö ei salli jatkuvaa rahankeräystä mediatoimintaan. 
 


Esimerkiksi Isossa-Britanniassa yhteisömediaa pidetään ruohonjuuritason julkisena palveluna, jonka kanssa yleisradioyhtiö BBC tekee yhteistyötä. Suomessa sen sijaan tuetaan ja halutaan tukea kaupallista mediaa, samaan aikaan kun Yleisradiosta on tullut kaupallisen median logiikkaa noudattava ääliöpalvelu, josta saa hakemalla hakea julkista palvelua.

Suomen sanan- ja mediavapauden taso on samaa luokkaa kuin Ugandassa, jossa yhteisöradiot toimivat yksinvaltaisesti hallitsevan presidentti Musewenin uhan alla muutaman kaupallisen luvan turvin. Yhteisömedian laillistamisen estäminen Suomessa kertoo vakavasta demokratiavajeesta, kansalaisten viestinnällisten oikeuksien ja sananvapauden kaventamisesta. Se edustaa paljon suurempaa viestintäongelmaa kuin Ylen sipilägate.






Luettavaa:






sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Yle – poliitikkojen leikkikenttä




Ylen hyvin tuntevana ei yhtään hämmästytä, että siellä sensuroidaan valtapuolueille ikäviä juttuja. Kansanedustajat, puoluevirkailijat ja hallitus pitävät yleisradiota eduskunnan omana butiikkina, joka käytännössä tarkoittaa sitä, että se on politiikkojen leikkikenttä. Se näkyy siinä, että organisaatioon istutetaan varsinkin johtoportaalle parlamentaarisesti sopivia henkilöitä, siis poliittisia suojatyöläisiä, jotka ovat sopivia, vaan harvemmin päteviä. Sopivia he ovat siksi, että he ymmärtävät poliittiset ”realiteetit” ja luovat ”journalistista linjaa” sen mukaisesti. Erityisen tarkkoja ollaan siitä, ettei televisiosta tule liikaa ”ikävää” journalismia. Jos toimittaja on tehnyt ”liian hyvin” kotiläksynsä, hänet saatetaan hyllyttää televisiosta radioon, jota pidetään vaarattomampana kansanvillitsijävälineenä. Jos hän jatkaa radiossakin ikävän journalismiaan, seurauksena on potkut tai ulossavustus.


Ylessä on sitoutumattomia toimittajia, mutta on vaikeaa tietää ovatko he enemmistönä vai ei. Muut ovat enemmän tai vähemmän oman ryhmänsä tai valtapuolueiden asialla. Perussuomalaisten on ihan turha selittää, ettei heillä olisi omaa edustustaan Ylen sisällä. Jo SMP:llä oli pomoja ja toimittajia, niin on persuillakin. Näiden jäsenkirjatoimittajien tavoitteena ei ole tuottaa mahdollisimman hyvää journalismia, vaan vain ”sopivaa”. Poliittisten johtajien Yle ei ylipäätään kannusteta tekemään parasta työtä, vaan kädenlämmintä käpinää. Jokainen toimittaja voi itse valita tekeekö työnsä hyvin ja ottaa samalla sen riskin, että saa jossain vaiheessa kenkää. Ylen uudistusten yhteydessä pomojen määrä on vain lisääntynyt, vaikka tavoitteena on ollut säästökuuri, joka on toteutettu hankalien toimittajien savustamisena ulos.


Lasketaanpas nykyisestä eduskunnasta, kuinka monta entistä Ylen työntekijää siellä on: Mikko Alatalo (kesk.), Maria Tolppanen (ps.), Silvia Modig (vas.), Jaana Pelkonen (kok.), Pertti Salolainen (kok.) ja Timo Harakka (SDP). Monet vanhemman polven edustajat varmasti muistavat kuinka paljon entisissä kansanedustajissa on entisiä yleläisiä – ja kuinka monesta entisestä poliitikosta on tullut yleläinen. Kaikille Yle ei ole se viimeinen sijoituspaikka, vaan osa poliittisten suojatöiden uraa ministeriöiden, kunnallisvirkojen, Sitran ja muiden sopivien paikkojen ketjussa. Esimerkiksi entinen ministeri Olli-Pekka Heinonen (kok.) kävi kääntymässä Ylen johtajana, sitten siirtyi valtiosihteeriksi ja tänä vuonna opetushallituksen pääjohtajaksi. Kokoomuksen nykyinen eurokansanedustaja Petri Sarvamaa on malliesimerkki puoluetoimittajasta, joka veti kotiinpäin jo Ylessä, poliittisia vastustajia perusteettomasti ”hyvän journalismin periaattein” mollaten. Hänen vaimonsa Sari Helin sössöttelee Ylessä samaan tyylin kuin ääliöpalvelun kruunamaton kuningatar Marja Hintikka.


Kuten professori Anu Koivunenkin on todennut, Suomessa ei näytetä ymmärtävän kansalaisten viestinnällisistä oikeuksista mitään. Telekommunikaatioyhtiöt tai niiden entiset johtajat tekevät viestintäpolitiikkaa, mikä näkyy digihypenä ja Ylegatenä, jossa paljastuu kansallisen viestintäyhtiön kekkosslovialainen meininki. Yleisradio Oy:n hallintoneuvoston jäsenen Arto Satoseen (kok.) vetämä Ylen julkisen palvelun linjaa etsineen ns. Satosen toimikunnan paperin sisältö osoittaa sen, miten pihalla poliitikot ovat julkisesta palvelusta ja kansalaisten viestinnällisistä oikeuksista. Työryhmä kuuli ”asiantuntijoina” Ylen johtoa, telekommunikaatiofirmoja, viestintäkonsultteja, lobbausjärjestöjä ja kaupallisen median johtajia. Yleä kehotetaan tekemään yhteistyötä kaupallisten toimijoiden kanssa ja ostamaan ohjelmia enemmän ulkopuolelta. Kuten on jo nähty, ainoa asia johon Yle todella satsaa, on kaikenlainen korruptio- ja dopingurheilu. TV2 on tyypillisesti ollut kepulaisten oma hiihto- ja maalaiskomediakanava. Liekö sekään sattumaa, että Satosen työryhmän vetäjä on toiminut myös urheilutoimittajana.


Ylen uudistuksen esittelyasiakirjoissa ei puhuttu mitään sisällöistä eikä julkisesta palvelusta. Koko esitys oli kaupallisen mediatoiminnan tarinaa katsojaosuuksista, -segmenteistä ja asiakkaista. Kuka kertoisi Ylen johdolle, hallitukselle ja hallintoneuvostolle, mikä on julkinen palvelu? Se ei merkitse mahdollisimman suurta katsojajoukkoa yhdelle ohjelmalle tai kanavalle, vaan monipuolista ohjelmaa erilaisille ryhmille, eikä sitä keskinkertaista kaupallisen mediahöttöä, jota jo esimerkiksi TV2 on täynnä.


Esimerkiksi Ruotsissa Ylegaten tyyppinen pääministerin oma julkinen palvelu -systeemi olisi aiheuttanut henkilökunnan ulosmarssin sekä ammattiyhdistysliikkeen ja kansalaisten vaatimuksen päätoimittajan ja pääministerin erosta. Erot olisivat myös toteutuneet, koska Ruotsin kaltaisessa maassa kuunnellaan kansalaisia ja pidetään tärkeä kansalaisten luottamusta instituutioihin. Lisäksi Ruotsissa journalismin riippumattomuus on oikeasti tärkeä asia, toisin kuin täällä Kekkosslovakiassa.


Kaikista parhaiten suhtautuminen kansalaisten viestinnällisiin oikeuksiin selviää siitä, ettei Suomessa ole laillistettu ei-kaupallista kansalaismediaa eli yhteisömediaa, toisin kuin muissa Pohjoismaissa. Yleisradiossa sekä liikenne- ja viestintäministeriössä yhteisömediaan on suhtauduttu äärimmäisen kielteisesti. Toisin ovat asiat Isossa-Britanniassa, jossa BBC tekee yhteistyötä paikallisesti yhteisöradioiden kanssa.



* * *



Yleisradio pitäisi saada irti poliitikkojen liekanarusta kansalaisten omaksi julkiseksi palveluksi. Kerätään veroluontoinen mediamaksu valtion mediarahastoon, josta rahoitetaan Ylen lisäksi myös ei-kaupallista kansalaismediaa eli yhteisömediaa, niin kuin tehdään jo esimerkiksi Alankomaissa ja Tanskassa. Yhteisömedia pitää hyväksyä kolmannen sektorin julkiseksi palveluksi, niin kuin Isossa-Britanniassa, jossa BBC tekee yhteistyötä yhteisöradioiden kanssa. Yhteisömedialle ( radio & TV) riittää kansalaistoimintana noin miljoonan siivu mediarahaston varoista.


Yle Oy:stä tehdään siinä mielessä julkinen yhtiö, että julkisuuslaki koskee sitä. Maksajat saavat vihdoinkin tietää, mikä Ylessä maksaa. Ylen hallintoneuvoston ja mediarahaston johtokunnan äänestävät kansalaiset suoraan eduskuntavaalien yhteydessä, eivätkä sinne kelpaa kansanedustajat eivätkä kuntien tai maakuntien luottamushenkilöt, eivätkä tietenkään isojen mediatalojen edustajat.


Vaaleilla valitun hallintoneuvoston lisäksi Ylelle valitaan kansalaisraati, jossa on viestintä-, media-, yhteiskunta- ja demokratia-alan tutkijoita ja ns. tavallisia kansalaisia mahdollisimman edustavasti ympäri Suomea. Raatiin voi ilmoittautua halukkaaksi ja sen valitsee hallintoneuvosto kahden vuoden kaudeksi kerrallaan. Raadin tehtävänä on pohtia ohjelmiston julkisen palvelun luonnetta.


TV 2 voidaan lakkauttaa ja samoin kuin pääosin urheilulähetykset, jotka ovat kaupallisten kanavien perussisältöä. Mahdollisesti vapautuva A-kanavanipun kanava tulee varata ei-kaupallisen kansalaismedian, valtakunnallisen yhteisötelevision tarpeisiin, niin kuin esimerkiks iNorjassa. Opetusministeriö hallinnoisi kanavaa aluksi ja sitten myöhemmin yhteisöjen oma organisaatio. Pohjanmaalla toimii 20 lähitelevisiota ja netissä enemmänkin. Anvia jo lähettää paikallisesti digitaalisessa kaapeliverkossa pohjalaisten lähitelevisioiden ohjelmaa. Lisää radioita ja televisioita tulee, kun yhteisömedia tunnustetaan.



* * *


Yhteisömedian laillistamisesta ja oikeasti julkisen palvelun Ylestä voidaan vain haaveilla, sillä tässä näennäisdemokratian ja kvasisananvapauden maassa tärkeintä on hyvä veli -verkostojen puuhastelu, eivät kansalaisten demokraattiset, viestinnälliset tai kansalaisoikeudet.


Valitettavasti.

sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Anarkiaa aalloilla


Piraattiradiot olivat todella yleisiä Brittein saarilla 1960- ja 1970-luvuilla.  BBC-maassa pirattiradiot ovat olleet pääosin yhteisöradioita. Vaikka  sekä kaupallisia että yhteisöradiolupia saa nykyisin Iso-Britanniassa, on yhteisöradiolupia suhteellisen vaikeaa saada. Siksi  esimerkiksi suur-Lontoon toimi moniakymmeniä piraattiyhteisöradiota vieläkin.

Suomessakin toimi 1970- ja 1980-luvuilla kymmeniä luvattomia merirosvoradioita, kuten Right Wing Radion, Radio Bambinon ja Radio Meteorin , joista osa nousi suureen suosioon. Laiton radiotoiminta synnytti painetta, joka edesauttoi kaupallisen radiotoiminnan vapauttamista 1980-luvun puolivälissä.

Suomessa  suhtautui radiopiraatteihin varsin vakavasti. Luvattomia asemia etsittiin sekä kiinteiden radiopeilausasemien, että liikkuvien peilausautojen avulla. Kiinni jääneet laittoman radiotoiminnan harjoittajat saivat sakkoja ja korvausvaatimuksia jopa kymmeniätuhansia markkoja.  Esimerkiksi Italiassa ja Ranskassa suhtauduttiin melko vapaamielisesti 1970-luvulle asti piraattiradioihin,  joista suurin osa oli ei-kaupallisia ja kokeellisia yhteisöradioita. Italiassa itse asiassa piraattiradio tarkoittaa pitkälti saamaa kuin yhteisöradio.

Suomessa 1980-luvun lopulla  vapautettiin kaupalliset paikallisradiot ja samalla myös pohjoismaisen mallin mukaan myönnettiin epäkaupallisia paikallisradiolupia, josta alkoi virallisten yhteisöradioiden, kuten Helsingin lähiradion, Radio Robin Hoodin (Turku),  Radio Pron (Tornio) ja Radio Moreenin (Tampereen yliopisto) taival.   Laman tuoksinassa 1990-luvulla päädyttiin siihen ratkaisuun, että kaikille  paikallisradioille  aletiin myöntään kaupallisia lupia. Samalla alkoi myös paikallisradioiden ketjuuntuminen  sekä valtakunnallisten ja puolivaltakunnallisten kaupallisten radioiden aika.






Suomessa ei myönnettä vieläkään yhteisöradiolupia, vaikka muulla Länsi-Euroopassa se on vakiintunut kansalaismedian muoto, jota myös tuetaan merkittävänä kansalaistoimintana. Yleisradio on tehnyt kulttuuriteon julkaistaessaan piraattiradioiden historiikkia  Anarkiaa aalloilla -radiodokumentissa (Todellisia tarinoita).  Sen sijaan  ei-kaupallisiin  yhteisöradioihin sen sijaan Ylessä on suhtauduttu hyvin nihkeästi, vaikka esimerkiksi Englannissa BBC tekee paikallisesti yhteistyötä  yhteisöradioiden kanssa.



Todellisia tarinoita
Anarkiaa aalloilla


http://areena.yle.fi/1-3688506
[linkki korjattu, kiitos kommentista]


Dokumentti perustuu neljän entisen radiopiraatin haastatteluun, sekä autenttiseen materiaaliin useiden merirosvoradioiden lähetyksistä 1960-90 -luvuilta. Haastattelussa muun muassa Right Wing Radion, Radio Bambinon ja Radio Meteorin operaattorit kertovat motiiveistaan, radiolähetysten käytännön toteuttamisesta sekä kohtaamisistaan viranomaisten kanssa. Katkelmat merirosvoradioiden lähetyksistä valottavat, millainen oli "vapaan radion" saundi.

Käsikirjoitus ja ohjaus: Sampsa Oinaala, äänisuunnittelu: Kai Rantala ja Anders Wiksten, tuottaja: Hannu Karisto

lauantai 24. syyskuuta 2016

Suomalaisen Vikesin ja UM:n tukema tansanialainen yhteisöradio Jamii FM aloitti toimintansa


Iloisia uutisia Mtwarasta! Kuuden vuoden väännön jälkeen Jamii FM Radio aloitti varsinaisen ohjelmatoiminnan 5 päivänä syyskuuta kello 9:05 iltapäivällä swahilinaikaa paikallisella taajuudella 90,5 MHz. 

Jamii FM yhteisöradio on perustettu osana osallistuvaa mediahanketta Lindin ja Mtwaran alueilla Etelä-Tansaniassa. Projekti aloitettiin vuonna 2010 ja sitä on tukenut Suomen ulkoasianministeriön kehitysyhteistyöosasto kolme vuotta ja suomalaisten toimittajien kehitysyhteistyösäätiö, Viestintä ja kehitys, VIKES kuuden vuoden ajan. Hankkeen tavoitteena on nostaa julkiseen keskusteluun näiden kahden maaseutualueen asukkaille tärkeitä asioita. Jamii FM on yhteisöradio, joka on suunniteltu yhteisöjä varten ja kertoo yhteisöistä.



Yhteisöradio toimii edistääkseen viestintää ja ajatusten vaihtoa, jakaakseen tietoa ja osaamista sosiaalisista muutoksista ja kestävästä kehityksestä sen kohderyhmille. Jamii FM:n kautta maaseutuyhteisöillä on mahdollisuus ilmaista itseään ja saada äänensä kuuluviin. Mtwarassa sijaitsevaan Naliendelen kylään on hankkeen tuella rakennettu teknisesti korkeatasoinen radioasema. Hankkeen aikana koulutetut nuoret toimittajat ovat raportin mukaan motivoituneita ja osaavia. Paikalliset ihmiset suhtautuvat yhteisömediaan yleensä innostuneesti. Hankkeessa on myös perustettu kyläradioryhmiä tuottamaan haastatteluja radiokanavalle.


Jamii FM:n kuuluvuusalueella asuu noin miljoona ihmistä. Hankkeen arviointiraportin mukaan yhteisöradion tukemista olisi ehdottomasti jatkettava. Lyhyellä aikavälillä tärkeintä olisi edistää Jamii FM:n omaa markkinointia ja varainhankintaa, jotta radiokanava voi jatkossa toimia ilman ulkopuolista hankerahoitusta. Raportti korostaa myös naisten ja vammaisten toimittajien tärkeää roolia ohjelmatuotannossa.         
 




Lisätietoja:

Jamii FM (englanniksi/swaliksi) :
http://jamiifmmtwara.blogspot.fi


Arviointiraportti: Tansanian yhteisömedian tukemista on jatkettava:  



Vikesin Facebook sivusto: 

perjantai 9. syyskuuta 2016

Opiskelija- ja yliopistoradiokonferenssi Lahdessa 6.10.–7.10. 2016

Lahden ammattikorkeakoulun nettiradio LiMu  aloitti toimintansa vuonna 2013.

Mukana toiminnassa on tekniikan, muotoilun ja liiketalouden opiskelijoita. Radiotoiminta ei ole opintoihin kuuluvaa, vaan sitä tehdään vapaaehtoispohjalta. Kanava  on monikielinen , sillä toimittajakuntaan on liittynyt myös Lahdessa opiskelevia opiskelijoita mm. Venäjältä ja  Pakistanista.  Kyseessä on siis yksi yhteisöradiolaji eli opiskelija- tai kampusradio. Opiskelijaradiot ja -televisiot ovat tavallisia muissa Pohjoismaissa, mutta Suomessa niitä on harvassa.  Vanhin opiskelijaradio ja -televisio Otaniemessä on jo ajettu alas.

On hienoa, että  ei-kaupallinen kansalaismedia, yhteisömedia elää ja  uusia kanavia syntyy, vaikka liikenne- ja viestintäministeriössä ei edes tiedetä mitä on yhteisömedia.  Ei-kaupallisten radioiden oma yhteisöradiolupa-asia ei etene, vaikka siitä  vallitsi alan yksimielisyys ministeriön seminaarissa jo  kolme vuotta sitten.


 Lahden LiMu  aktivoitunut  kansainvälisen verkostoitumisen saralla  ja järjestää kansainvälisen, englanninkielisen  opiskelija- ja  yliopistoradiokonfenssin Lahdessa  6.10.–7.10. 2016.


1st International Student Radio Conference, ALTERNATIVES2016

The Conference Programme

DAY1: Thursday 6.10.2016 @ Radio and TV Museum of Lahti (Radiomäki, Lahti)

9.00 – 10.00            Coffee and registration

10.00 – 10.30          Welcome and Opening Words (FIN)

10.30 – 11.00          Mr. Rob Quicke (USA), WorldCollegeRadioDay

11.00 – 11.30          Mr. Patrick Quinn, Glasgow Caledonian University (UK)

11.30 – 12.00          Mr. Gilbert Granholm, University of Tampere, Radio Moreeni (FIN)

12.00 – 13.30          Lunch

13.30 – 14.00          Swedish Student Radio Association (SWE)

14.00 – 14.30          Tiziana Cavallo, University of Verona (ITA)

14.30 – 15.15          Coffee and Geocaching challenge

15.15 – 15.45          Ms. Caitlin Magee, ANU Student Media (AU)

15.45 – 16.15          Mr. Joni Heinonen, Radio Host and DJ (FIN)

16.15 – 16.30          Closing remarks

19.00 ->                Networking Dinner

DAY2: Friday 7.10.2016 FellmanniCampus, Lahti University of Applied Sciences (Kirkkokatu 27, Lahti)

8.30 – 9.00            Coffee and registration

9.00 – 9.30            Sum up of Day 1 and the Agenda of Day 2

9.45 – 11.45           Workshops:

a) Bringing Students on Board. Managerial co-ownership of a university funded radio station.
b) Taking International Collaboration to the Next Level.
c) Get REEL with New Students: Recruit, Engage, Equip & Liberate.
d) Evolve or Die: Get out of the Basement, Engage your Community, Support Education
and Play Some Damn Good music…or Else.

12.00 – 12.45          Conclusions of the Workshops

12.45 – 13.00          Final words

13.00 – 14.00          Lunch and Goodbye





Lahden konferenssi ei ole ensimmäinen kansainvälinen yhteisömediatapahtuma, mutta ensimmäinen opiskelijaradiokonferenssi Suomessa. Turussa järjestettiin Pohjoismainen yhteisöradiokonferessi 31.10. – 2.11. 2008, jonka pääpuhujana oli  tanskalainen yhteisömedia-asiantuntija,  apulaisprofessori Per Jauert. Linkki Jauertin puheeseen Community Radio and Nordic Democracy. Keynote speech at the Nordic Community Radio Conference  31.10.–2.11. 2008, Turku, Finland: http://sockom.helsinki.fi/commedia/jauert.pdf



Lisätietoja LiMu-radiosta: http://www.limuradio.fi/